Näyttelyt

Olen ollut mukana Järviseutu-Seura ry:n hallinnoimissa ja Leader Aisapari ry:n rahoittamissa hankkeissa suunnittelemassa ja toteuttamassa erilaisia geologiaan liittyviä näyttelyitä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulle. Tälle sivulle kokoan hiljalleen pieniä maistiaisia näyttelyistä. Kaikkiin näyttelyihin on ilmainen sisäänpääsy. Tällä hetkellä työn alla on näyttelyt mm. kvartsista, jolla on korukivien laajin värikirjo, sekä Etelä-Pohjanmaan kuntakivistä. Lisätietoja niistä tulee vielä kevään 2018 aikana!


2018

Meripihkanäyttely

Näillä näkymin ainakin loppusyksyyn 2018 saakka esillä oleva näyttely kertoo Baltian meripihkan tarinan muinaisen Suomen metsistä Eridanos-jokea pitkin Baltiaan ja pohjoiseen Keski-Eurooppaan. Näyttelyssä pääsee mm. tutkimaan muinoin meripihkaan juuttunutta kärpästä mikroskoopilla.

Näyttelyn suunnittelijana toimi FM Satu Hietala Geologian tutkimuskeskuksesta. Oma osuuteni sisälsi posteritekstien muokkausta, näyttelyn fyysistä rakentamista, sekä valaistuksen suunnittelua ja toteutusta.

Sijainti: Hotelli Kivitippu, vaihtuvien näyttelyiden tila, Nykäläntie 137, Lappajärvi
Esilläoloaika: 1/2018–







Suolaliuoksessa aito meripihka kelluu, mutta muoviset väärennökset uppoavat.
Meripihkanäyttelyssä pääsee tutkimaan meripihkaan juuttunutta muinaista kärpästä mikroskoopilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti