perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kamala kartta Kuusta

Kuinka monta huippuluokan planeettakartografia ja muuta tutkijaa tarvitaan tuottamaan harvinaisen ruma topografinen kartta Kuusta? Yksitoista.

Suomessakin havaittiin paitsi harrastajien, myös kollega Korteniemen toimesta, että Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen (USGS) astrogeologian yksikkö julkaisi taannoin uudet Lunar Reconnaissance Orbiterin laajakuva- ja lasertopografia-aineistoihin perustuvat pohjakartat Kuusta. USGS tuottaa kaikkien kuuhullujen ja muiden planetaarisista asioista pitävien iloksi erinomaisia karttoja ja ohjelmistoja, ja ne ovat vapaasti kaikkien saatavilla. Laatu on lähes aina parasta mitä Maapallolta löytyy, vaikkakaan ei aina ihan täydellistä. Ja sitten välillä tulee tällaisia omituisuuksia.

Minä pidän kartoista. Käytän erilaisia karttoja jatkuvasti, etenkin geologisia ja topografisia karttoja. Oikein vanhat kartat ovat taideteoksia, mutta se on tietenkin asia erikseen. Uudempiakin karttoja ihailen usein ihan vain huvikseni, sillä niistä aina oppii jotain uutta. Tätä USGS:n uusinta topografista karttaa Kuusta minun on kuitenkin hyvin vaikea edes katsoa. Etäisesti muistelen, että olisin joskus jossain kartassa nähnyt vastaavan, aivan kammottavan ja epäintuitiivisen sini–valko–mustan korkeusskaalan, mutta tyypillistä se ei onneksi ole. Mare-tasangoilla sinisävyt vielä toimivat ihan kohtalaisesti, vaikkakaan erotuskykyä ei sävyjen vähäisyyden vuoksi juuri ole. Heti kun siirrytään ylängöille, iskee puistatus. Ylängöt ovat valkoharmaata mössöä sinisin häivähdyksin, ja korkeimmat kohdat ovat mustia. Jestas sentään… Miksei Kuun kohdalla voitu käyttää esimerkiksi samaa violetista ruskeaan ja valkoiseen yltävää perinteistä väriskaalaa kuin vaikkapa erittäin kauniissa ja informatiivisessa Marsin kartassa? 

Nectariksen törmäysallas USGS:n uuden topografisen kartan mukaan. Esimerkiksi altaan lounaisen reunan muodostava Rupes Altai erottuu toki ihan kohtalaisesti, mutta kyllähän tämä kaiken kaikkiaan on kamalan ruma kartta.
Tämä uusi topografinen kartta on tietenkin kartografiselta kannalta tarkastellen paras ja tarkin kartta, joka Kuusta on saatavissa. Mutta tarvitsenko sitä tutkimuksen tekemiseen? En. Tarvitsenko sitä havaitsemiseen tai muuhun harrastushenkiseen toimintaan? En. Aionko tulostaa sen ja laittaa seinääni koristamaan? En taatusti. Nimistöä karttaan ei ole juuri laitettu, joten sen avulla ei voi myöskään löytää mitään tiettyä kohdetta Kuusta. Minun on siis hyvin vaikea kuvitella, että tätä karttaa juuri kukaan tulisi käyttämään, ei nyt jaettavana PDF-tiedostona tai ilmeisesti joskus tulevaisuudessa ilmestyvässä paperimuodossakaan. Kartan pohjana oleva mittausaineisto on sitten tietenkin asia erikseen. Lisäksi tämän topografisen kartan kanssa samassa paketissa ilmestynyt WAC-kuviin perustuva kartta on myös huomattavasti käyttökelpoisempi, ja ennen kaikkea nätimpi. Mutta jos kaunista topografista karttaa Kuusta haluaa katsella, kannattaa ladata vaikkapa Maurice Collinsin lähipuolen kartta. Tätä USGS:n uutukaista tekelettä kannattaa välttää viimeiseen asti, ellei tosiaan jotenkin ihmeesti keksi jonkinlaista todellista käyttöä sille.

Arvio:




Trent M. Hare, Rosalyn K. Hayward, Jennifer S. Blue, Brent A. Archinal, Mark S. Robinson, Emerson J. Speyerer, Robert V. Wagner, David E. Smith, Maria T. Zuber, Gregory A. Neumann, and Erwan Mazarico, 2015. Topographic Map of the Moon. USGS.

P.S. 19.5.2015: Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Kovasti arvostamani Bad Astronomer Phil Plait kutsuu tuoreessa blogimainoksessaan karttaa uskomattoman kauniiksi, ja uhkaa vieläpä vertailla sitä (tai luultavasti lähinnä valokuvaversiota kartasta, eikä minun käsittelemääni topografista karttaa) kaukoputkensa tarjoamaan näkymään. No, voi kai sen niinkin tehdä, jos ei parempia kartoja jostain syystä halua käyttää... Plaitilla syyllistyy myös pahanlaiseen harhaanjohtamiseen. Lähinnä astrofyysikko kun taustaltaan on, ei sinänsä ole ihme, että hän rinnastaa Orientalen törmäysaltaan sen keskusosia täyttävään Mare Orientaleen. Se on valitettavan yleinen ja erittäin vakava moka, jonka useimmiten tekevät hyvää tarkoittavat astrofyysikot tai ylipäätään muut kuin Kuun geologiaa tutkivat. Orientalen tapauksessa virhe vaan on äärimmäisen selvä, koska yhdellä vilkaisulla käy ilmeiseksi, että kyseessä on kaksi täysin eri asiaa, jotka myös syntyivät luultavimmin satojen miljoonien vuosien aikaerolla. Ero altaan ja maren välillä näkyy selvästi myös tuossa yllä olevassa Nectariksen altaan kuvassa – mare-basaltit täyttävät vain altaan keskiosan.
 

Keskiselänteiden löytäjä sai oman kraatterin


Marie Tharp ja Bruce Heezen  karttansa äärellä.*
Kuun kraattereille ei nykyisin enää kovin usein anneta nimiä. Niinpä jokainen uusi nimetty kraatteri on kiinnostava tapaus. Viimeisin lisäys Kuun nimistöön tuli 30.3.2015, kun oseanografian ja geologian uranuurtaja Marie Tharp (1920–2006) sai nimensä Kuun etäpuolelle.

Tharp sijaitsee Kuun etäpuolen ylängöillä Pavlovin ja Jules
Vernen välissä. LRO WAC M130699944ME.IMG / T. Öhman

Marie Tharp tunnetaan erityisesti työstään saappaat jalasssa tutkimusmatkalla kuolleen merigeologi Bruce Heezenin (1924–1977) kanssa Columbia Universityn Lamont-Doherty Earth Observatoryssa vuosina 1947–1977. Tharp ja Heezen loivat ensimmäiset kattavat kartat valtamerten pohjista, ja samalla he tulivat löytäneeksi valtamerten keskiselänteet, joiden kohdalla mannerlaatat erkaantuvat toisistaan. Ensimmäinen näistä oli edelleenkin tunnetuin tapaus, eli (Pohjois-)Atlantin keskiselänne. Heidän löytönsä johti laattatektonisen teorian kehittämiseen ja sen myötä geotieteiden suurimpaan vallankumoukseen. Näin ollen Tharpin nimen ikuistaminen Kuun pinnalle on erittäin hyvin perusteltua. Tietysti jo tieteellisen tasa-arvonkin nimissä olisi kohtuullista, että myös Bruce Heezen saisi jossain vaiheessa oman kraatterinsa, sillä hänen johdollaan tehtiin varsinaiset syvyysmittaukset, naisia kun ei tuolloin tutkimuslaivoille päästetty.

Tharpin kraatteri sijaitsee Kuun etäpuolen ylängöllä kohdassa 30,6° eteläistä leveyttä ja 145,63° itäistä pituutta, suurten Jules Vernen ja Pavlovin kraatterien välissä. Tharp on viralliselta läpimitaltaan 13,45 km, mutta tuo on etenkin tarkkuudeltaan harhaanjohtava luku, sillä Tharp on hieman soikea. Soikeus johtuu kraatterin ylempänä sijaitsevalla lounaisreunalla tapahtuneesta massiivisesta maanvyörymästä, joka on venyttänyt kraatteria lounaaseen. Vyörynyt aines on kasautunut kraatterin pohjalle, minkä vuoksi myös kraatterin pohja on hyvin epäsymmetrinen: lounainen pohja on noin 700 metriä ylempänä kuin koillinen, kuten alla olevasta topografisesta profiilista selkeästi näkyy.

Tharpin topografinen profiili lounaasta koilliseen. Kuva: LRO ACT-REACT QuickMap / T. Öhman


Tharp on nuori ja erittäin kaunis kraatteri. Esimerkiksi Clementine-luotaimen kuvissa näkyy mainiosti Tharpin kirkkaan heitteleen muodostama epäsymmetrinen sädejärjestelmä. Kraatterin kaakkoispuolella säteitä ei näy lainkaan, lounas–koillinen-suunnassa on pitkä ja kirkas säde, ja muualla taas näkyy säteitä suht tasaisesti. Tämän perusteella Tharpin synnyttänyt kappale tuli kaakosta ja törmäsi Kuun pintaan hyvin loivalla, vain noin 15°:n kulmalla.

Clementinen UVVIS-mosaiikissa Tharpin kirkas, epäsymmetrinen sädejärjestelmä pääsee oikeuksiinsa. Törmännyt kappale tuli hyvin loivalla kulmalla jostain kaakon suunnalta. Kuva: T. Öhman
Tharp-mosaiikki LRO:n NAC-kuvista M1133251236LE.IMG, M1133251236RE.IMG ja M1107332576LE.IMG. Massiivisen maanvyöryn kraatterin lounaiselle pohjalle kasaama aines erottuu selvästi konsentristen harjanteidensa ansiosta kumpareiden hallitsemasta koillisesta pohjasta. Kuva: T. Öhman
Lunar Reconnaissance Orbiterin lähikuvissa tulee myös Tharpin nuoruus erittäin vaikuttavasti esiin. Kraatterin pohjalla, samoin kuin sen reunan ulkopuolella vallankin länsi- ja pohjoispuolilla (eli likimain törmänneen kappaleen menosuunnassa) näkyy toinen toistaan kauniimpia törmäyksessä sulaneen kiviaineksen eli törmäyssulan synnyttämiä virtoja ja lampareita. Jäähtyessään ja kiteytyessään törmäyssulakiveksi ne ovat kutistuneet ja sen myötä rakoilleet. Törmäyssulavirroissa nämä raot ovat useimmiten virtaussuuntaan nähden likimain kohtisuoria tai suunnilleen virran reunaa myötäileviä. Oheisessa kuvassa näkyy esimerkkejä molemmista.

Rakoillut törmäyssulavirta Tharpin länsireunan ulkopuolella (kuva-ala jää juuri edellisen kuvan vasemmalle puolelle). LRO NAC M1107332576RE.IMG / T. Öhman
Kuussa on vielä sadoittain varsin suuriakin täysin nimeämättömiä kraattereita, osa niistä Tharpin tavoin myös poikkeuksellisen näyttäviä. Toivottavasti niille annetaan jatkossa nimiä hieman nykyistä tiheämpään tahtiin, vaikka tällä hetkellä ulompana aurinkokunnassa, etenkin kääpiöplaneetoilla, akuutimpi nimitarve onkin.

*"Tharp & Heezen" by Source. Licensed under Fair use via Wikipedia - http://en.wikipedia.org/wiki/File:Tharp_%26_Heezen.jpg#/media/File:Tharp_%26_Heezen.jpg

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kelpo opas Kuusta – mutta vain muutamaksi kerraksi

Uuden Kuuta käsittelevän kirjan ilmestyminen suomeksi on aina melkoinen kulttuuritapaus. Niinpä suunnilleen heti, kun olin alati mainiosta Tähdet ja Avaruus -lehdestä nähnyt arvostelun Lambert Spixin Kuuoppaasta, piti se käydä itsellenikin ostamassa*. Hankintaa puolsi sekin, ettei 12,90 € ollut liian paha hinta. Sivuja oppaassa tosin on vain 28, eli sivua kohti hinta on mitä melkoisin.

Itselleni ei tule mieleen sitten vuoden 1988 ja Ursan Tähtitieteen harrastajan käsikirja 4:n ainuttakaan suomenkielistä Kuun havaitsemiseen keskittynyttä opasta. Oli siis aikakin, että edes jonkinlaista opastusta Kuusta kiinnostuneillekin on suomeksi tarjolla. THK4 ja Spixin Kuuopas tosin on tarkoitettu aivan eri kohderyhmille, eli kyseessä on lähinnä valikoiman laajennus, eikä jo vuosia sitten loppuunmyydyn THK4:n käsittelemien asioiden päivitys.

Kuuoppaassa on paljon kehuttavaa. Ensimmäisenä huomionarvoisena seikkana on syytä todeta, että kirjaa on todellakin mietitty, ja se on oikeasti tarkoitettu käytännön havaitsemiseen: opas on pieni (eli vaaka-A5), siinä on hyvä kierreselkä, ja sivut eivät ole ohutta paperia vaan hyvin jämäkästi laminoidut. Saksalainen painojälki on myös laadukasta. Näistä ominaisuuksista voisi monikin eri alojen ”havainto-opas” ottaa oppia.

Kuuopas alkaa Kuun vaiheiden ja pinnanmuotojen tiiviillä yleisesittelyllä. Oppaan ydinosan muodostavat 13 karttaa, jotka kuvaavat terminaattorin etenemistä Kuun lähipuolen yli parin päivän välein. Kartoille on merkitty liki 58 pinnanmuotoa, eli lähinnä meret, selväpiirteisimmät kraatterit, sekä huomattavimmat vuoristot. Näistä kohteista on myös lyhyet esittelytekstit oppaan loppupuolella. Niin kartoissa kuin teksteissäkään ei yleensä ole kovin paljon moittimista.

Suurin oppaan ongelma on, ettei siinä nimettyjä kohteita tosiaankaan ole kuin 58. Paljain silmin havaitsemiseen tämä riittää, mutta jo pienellä kiikarilla etenkin kraattereita näkyy helposti moninkertainen määrä. Testasin opasta pariin kertaan käytännössä, ja esimerkiksi kartan 9 (5. yö täysikuun jälkeen) kolmisenkymmentä kohdetta oli käyty vanhalla 10x25-kiikarilla läpi, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, jo kymmenessä minuutissa. Opas mainostaa soveltuvansa pienellä kaukoputkella havaitseville, mutta siihen tarkoitukseen se on käytännössä hyödytön. Aivan aloittelijalle paljain silmin havaitsemiseen, sekä muutamille ensimmäisille kiikarivilkaisuille Kuuopasta voi suositella, mutta sen pidemmälle sillä ei siis pärjää. Samalla rahalla saa esimerkiksi Sky & Telescopen Moon Mapin, jossa on 280 nimettyä kohdetta, ja sitä voi enemmänkin Kuuta havainnut käyttää erinomaisena yleiskarttana loppuikänsä. Kuuopas on toisin sanoen kiva, mutta hieman turha teos.

Kohteiden nimet on oppaassa annettu suomennoksina, ja siitä voi olla ainakin kahta mieltä. Itse en siitä pidä, koska vain planeettojen (ja ehkä Galilein kuiden) nimet ovat suomeksi vakiintuneita; kaikista muista planetaarista kohteista pitäisi minusta käyttää IAU:n virallisia nimiä. Tekstit ja suomennos ovat yleensä suht asiallisia, mutta huolellisella oikoluvulla olisi jälleen kerran korjattu paljon. Klassinen ongelma, eli törmäysaltaan ja sitä paljon möhemmin täyttämään tulleen meren suhde, on useimmiten oppaassa osattu välttää, mutta Mare Nectariksen (Nektarimeri) esittelytekstin kohdalla meri ja allas menevät sekaisin. Tämä on valitettavaa, sillä Nectariksen altaan päärenkaan eli Rupes Altain (oppaassa vanhalla nimellään Altaivuoret) kohdalla asia on (tuurillaan?) ihan oikein selitetty.

Mare Nubium (Pilvien meri) on kirjan karttoihin merkitty, mutta lopussa olevasta suomi–latina-taulukosta sitä on turha etsiä. Kohteiden esittelysivuilta taas on hieman työlästä etsiä haluamaansa kohdetta, sillä vaikka siinä nähdäkseni noudatetaan aakkojärjestystä, järjestys ei kuitenkaan ole suomalaisten nimien mukainen, vaan alkuteoksen mukaisesti saksalaisten nimien mukainen. Niinpä esimerkiksi Rupes Recta, eli suomalaisittain Suora valli, löytyy Gassendin ja Grimaldin välistä, koska se saksaksi sattuu olemaan Gerade Furche. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia, mutta onneksi lopussa olevan kohdehakemiston numerointi on ainakin enimmäkseen oikein.

Yksi minua monissa näkemissäni kuuoppaissa ihmetyttävä seikka on, kuinka innokkaita kirjoittajat ovat yhä edelleen käyttämään 1700–1800-lukulaista kraattereiden ulkomuodon luokittelua vallitasankoihin, rengasvuoriin, kraattereihin, ja pikkukraattereihin. Tietämys on kuitenkin hieman lisääntynyt vuosisatojen saatossa, joten kohteita voisi kuvailla geologisemminkin. Tämä on oleellista etenkin siksi, että kukin luokka saattaa sisältää monenlaisia kohteita, eikä näin ollen luokitus vaikkapa rengasvuoreksi kerro kohteesta paljoakaan. Vaan ehkäpä Spixin lisäksi joku jossain näitä vanhoja luokituksia vielä käyttää. Paikoitellen hivenen ihmetystä herättää myös Spixin rajanveto paljain silmin havaittaviin kohteisiin: esimerkiksi Mare Humorum kuuluu hänellä jo kiikarikohteisiin.

Suurissa puitteissa Kuuoppaan ongelmat ovat kuitenkin kohtalaisen harmittomia. Hienointa oppaassa on, että se ylipäätään on suomennettu, ja että tekijä on miettinyt kirjansa olemusta todellisen käyttäjän kannalta. Harmi vain, että pitkää iloa tästä sinänsä mukavasta oppaasta ei vasta-alkajallekaan ole. Lähinnä tämä toiminee kiinnostuksen nostattajana.

Arvio:




Lambert Spix: Kuuopas – Kuun meret, kraatterit ja vuoristot. Karttakeskus, 2014, 28 s., ovh. 12,90 €, suomentanut Eeva Mäkelä. 
*Huom: Kirjan löytää halvemmalla mm. CDONilta ja Adlibrikseltä.