keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Sundman V, LADEE, ja vuoden viimeinen Kuu

Vuosi 2014 oli hyvä Kuu-vuosi, moneltakin kannalta. Yksi vuoden merkkipaaluista oli tietenkin NASAn LADEE, ja sen loppuhuipennus suomalaisittain mielenkiintoiseen paikkaan, eli 18-kilometrisen Sundman V:n itäreunan tuntumaan. Sundman V on kaunis, pyöreä, ja tuore maljakraatteri 41-kilometrisen Sundmanin luoteispuolella, Orientalen altaasta pohjoiseen, niukalti Kuun länsireunan takana. Nimensä nämä kraatterit saivat etenkin kolmen kappaleen ongelman tutkijana mainetta niittäneeltä Helsingin yliopiston tähtitieteen professori Karl Frithiof Sundmanilta (1873–1949).

Sundman V on nuoruutensa vuoksi mielenkiintoinen kraatteri. Sen yhtenäinen heittelekenttä erottuu varsin selvästi, mutta säteet ovat hieman tulkinnanvaraiset. Sen ulkoreunalta, etenkin kaakosta, löytyy vielä kohtalaisesti erottuvia törmäyssulavirtoja, ja koillisreunan paljastumat ovat näyttäviä. Koillisreunan harjalla on tapahtunut erittäin tuore maanvyörymä, jonka aines täyttää osaltaan pohjaa, täydentäen sen epäsymmetriaa: pohjan eteläosa on muhkurainen, mutta korkeammalla sijaitseva pohjoisosa paljon tasaisempi. Lisäksi aivan itäisen pohjan ja reunan taitekohdassa on puolisen kilometriä pitkä soikea kraatteri, jonka säteet kirjovat Sundman V:n pohjaa. Soikean kratterin muoto ja säteiden jakauma ovat ilmiselvästi seurausta törmäämisestä jyrkkään rinteeseen, eivätkä niinkään erittäin vinosta törmäyksestä, kuten tällaisissa tapauksissa yleensä. Huomattavasti tylsemmällekin alueelle olisi LADEE siis voinut päätyä.

Oikeastaan minun ei pitänyt sanoa mitään LADEEsta tai Sundman V:stä, vaan ainoastaan todeta, että vuoden viimeisen päivän kunniaksi Kuu näyttäytyi Korkalovaarassa varsin kauniina:

Kuu Korkalovaarassa 31.12.2014 klo 12.40. Kuva: T. Öhman

 Niin, ja näkyihän tänään myös helmiäispilviä:

Helmiäispilviä Korkalovaarassa 31.12 2014 klo 13.33. Kuva: T. Öhman

Ihan mukava lopetus mainiolle Kuu-vuodelle.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Tähtitiedettä Rovaniemellä

Rovaniemen kansalaisopistossa on tänä talvena tarjolla kurssi nimeltään Johdatus tähtitieteeseen. Luennot järjestetään Rovalan opistotalolla (osoitteessa Rovala 5) kuutena maanantaina 19.1.–23.2.2015 klo 18.00–19.30. Kurssilla on tarkoituksena tutustua koko tähtitieteeseen ja näkyvään maailmankaikkeuteen. Lisäksi opitaan tunnistamaan tähtikuvioita ja löytämään helpoimpia tähtitaivaan havaintokohteita. Kurssin seuraaminen ei vaadi matematiikan tai fysiikan pohjatietoja, ja se  sopii kaikille tähtitaivaasta, tähtitieteestä ja yleensä luonnontieteistä kiinnostuneille aikuisille ja nuorille.

Kurssin alustava ohjelma on seuraavanlainen:

19.1. Johdanto; Maapallo avaruudessa; Tähtitaivas
26.1. Maankaltaiset planeetat
2.2. Jättiläisplaneetat
9.2. Aurinko, tähdet ja tähtijoukot; Valo ja muu sähkömagneettinen säteily
16.2. Galaksit ja galaksijoukot; Kosmologia
23.2. Eksoplaneetat ja elämä maailmankaikkeudessa

Ohjeet kurssille ilmoittautumiseksi löytyvät täältä:

Kurssille tulee ilmoittautua viimeistään 14.1.2015 mennessä, ja kurssimaksu on 25 €. Ja minähän tuon kurssin luennoin, tuskinpa minä sitä muuten tulisin täällä mainostaneeksi.



Keväämmällä on Rovaniemen kansalaisopistossa tarjolla myös neljän illan kurssi ilmakehän valo- ja väri-ilmiöistä, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.


P.S. 16.1.2015: Kurssin toteutuminen on varmistunut, ja vaikka ilmoittautumisaika on jo umpeutunut ja vaikken kansalaisopiston puolesta mitään virallisesti voi luvatakaan, eiköhän sinne jälki-ilmoittautumisiakin tavalla tai toisella huolita.