keskiviikko 25. lokakuuta 2017

International Observe the Moon Night 2017

Kansainvälinen Kuun havaintotapahtuma International Observe the Moon Night järjestetään tänä vuonna lauantaina 28.10. Moniin aiempiin vuosiin verrattuna tämänkertainen tapahtuman ajankohta on suomalaisittain jopa lähes siedettävä, sillä Kuu on edes jollain lailla havaittavissa, vaikka taas kovin matalalla mataakin.

Toisin kuin viime vuonna, jolloin Evijärvellä järjestettiin Suomen ensimmäinen Moon Night, tällä kertaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomalaisia tapahtumia ilmoitettu mukaan. Vielä ei ole liian myöhäistä järjestää omaa tapahtumaa, sillä kynnys on matala, eikä mitään virallisia "sääntöjä" tapahtuman järjestämiselle rekisteröimistä lukuun ottamatta ole. Kaikenlaiset hyvin pienimuotoisetkin Kuuhun liittyvät tapahtumat voivat siis tämän NASAnkin tukeman tapahtuman nimen alla kulkea. Viimevuotisen kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella tapahtuman järjestämistä.


Kuu nousee lauantaina kaakosta jo iltapäivällä neljän maissa ja laskee länsilounaaseen lähempänä puoltayötä. Etelässä Kuu on juuri ennen kahdeksaa, mutta ei kohoa Suomen etelärannikollakaan kuin 13°:n korkeudelle. Hyvällä kelillä tuo saattaa juuri ja juuri riittää kohtalaisen väpäjämättömien Kuun maisemien näkemiseen, mutta Lapissa jää kyllä tämäkin InOMN taas lähinnä hengessä mukana olemiseksi. Alla olevassa taulukossa on sama asia hieman tarkemmin ilmaistuna.




Kuu 28.10.2017
Nousuaika / suunta
Laskuaika / suunta
Korkeus etelässä klo 19.54
Helsinki
15.54 / 125°
00.08 / 237°
13°
Äänekoski
16.06 / 128°
23.50 / 234°
11°
Rovaniemi
16.38 / 135°
23.18 / 227°



Jos Kuu sattuu pilvien takaa näkymään ja ilmakehä on edes jossain määrin rauhallinen, on havaittavissa tuttu hieman yli puolikas kasvava Kuu. Maineikkaita havaintokohteita on siis nähtävillä vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Kuun toiseksi nuorimmalle geologiselle kaudelle nimen antanut Eratoshenes on erinomaisesti lähes terminaattorilla, eli yön ja päivän rajalla. Tycho sijaitsee vielä lähempänä terminaattoria, ja sen pohja LRO:n useasti viistokuvaamine keskuskohoumineen onkin vielä enimmäkseen varjossa. Suora valli puolestaan erottuu hyvin mustana viivana Mare Nubiumin itäosassa.


Suomalaisista kraattereista varsin hyvin on havaittavissa etenkin Tychon koillispuolella sijaitseva Lexell lukuisine satelliittikraattereineen, ja myös Gyldénin mahtavine laaksoineen pitäisi vielä erottua hieman Ptolemaeuksen koillisreunan ulkopuolella. Argelanderkin on näkyvissä, mutta se jää jo hieman syvemmälle valaistulle puolelle. Alla oleva NASAn Dial-a-Moonilla tehty kartta antaa varsin hyvän käsityksen Kuun valaistusolosuhteista ensi lauantai-iltana.

NASAn Dial-a-Moon -palvelun näkemys Kuusta 28.10.2017 klo 20 Suomen aikaa. Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright
Tällä hetkellä sääennusteet tarjoavat tyypillisiä lokakuisen lohduttomia näkymiä lauantai-illalle, joten voi hyvin olla, että omatoiminen Kuun InOMN-havainnointi jää Suomessa tälläkin kertaa haaveeksi. Kuvia muualla maailmassa järjestettävistä tilaisuuksista voi seurailla vaikka Flickr-kuvapalvelun kautta.
---
P.S. 6.11.2017: Jälkipolvien tiedoksi kirjattakoon, että täysin pilvessähän taivas toki tälläkin kertaa InOMNin aikaan oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti