keskiviikko 14. joulukuuta 2016

44 vuotta sitten...

Tänään 14.12.2016 tulee kuluneeksi 44 vuotta siitä, kun ihmiskunta poistui Kuun pinnalta. Itse asiassa jos ihan tarkkoja ollaan, se tapahtui 15.12.1972 klo 00.54.37 Suomen aikaa. Tuolloin Apollo 17:n astronautit Gene Cernan ja ainoa Kuussa käynyt geologi Jack Schmitt nousivat Taurus-Littrow'n laaksosta Challenger-kuumodulillaan. Reilua kahta tuntia myöhemmin he telakoituivat Ron Evansin kipparoimaan America-komentomoduliin. Ihmiskunnan viimeinen miehitetty kuulento päättyi Tyyneen valtamereen 19.12.1972. Apollo17.org -sivustolla pääsee vielä myötäelämään ihmiskunnan viimeiset hetket toisen taivaankappaleen pinnalla "reaaliajassa".

Apollo-ohjelman tuomia näytteitä ja muita tieteellisiä tuloksia käytetään edelleen erittäin aktiivisesti. Aika moni muu on kanssani samaa mieltä siitä, että Apollo-ohjelma on ihmiskunnan suurin saavutus. Mikä tärkeintä, se innoittaa ihmisiä sukupolvesta toiseen, kansallisuudesta riippumatta. Nyt amerikkalaiset eivät pääse omin voimin edes Maan kiertoradalle. Samalla kun iloitsen menneistä saavutuksista, en voi kuin ihmetellä, miten hitossa asiat haluttiin väkisin sössiä näin pahasti?

Jack Schmitt Apollo 17:n EVA 3:n lopussa 14.12.1972. Tämä on tiettävästi viimeinen valokuva Apollo-astronautista Kuun pinnalla. Kuva: NASA / JSC / Kipp Teague / AS17-143-21941.
---
P.S. 16.12.2016: Huomasin sattumalta käyttäneeni lähes identtistä otsikkoa jo Clear Lakessa 21.7.2013. Neljäkymmentäneljä vuotta taaksepäin tuosta päivämäärästä tunnelmat olivat hieman toisenlaiset, mutta itselläni tuolloin kolme ja puoli vuotta sitten tuntemukset olivat näköjään varsin samat kuin nyt.  Jonkinlaista ympyrän sulkeutumista tässä on aistittavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti