torstai 24. elokuuta 2017

Marilyn Lovellin vuori

Jouluaattona 1968 Jim Lovell osoitti Apollo 8:n ikkunasta Mare Tranquillitatiksen kaakkoisrannalla näkynyttä kolmionmuotoista vuorta Frank Bormanille ja kysyi, oliko tämä koskaan ennen nähnyt sitä. Borman totesi, ettei ainakaan muista nähneensä. Sitten Lovell kysyi samaa asiaa Bill Andersilta, joka miehistön jäsenistä tunsi Kuun pinnanmuodot parhaiten. Anderskaan ei myöntänyt tunnistavansa sitä, väittäen kyllä muistavansa jos olisi niin erikoisen vuoren aiemmin nähnyt. Niinpä Lovell päätti löytäneensä sen ja nimesi sen saman tien vaimonsa mukaan Mount Marilyniksi.


Mount Marilyn USGS:n 26.7.2017 päivitetyssä LAC-61 -kartassa. Kuva: USGS / NASA / GSFC / ASU / LRO WAC.
Tässä muodossa Lovell kertoi tarinan yhdessä Jeffrey Klugerin kanssa Lost Moon / Apollo 13 -kirjassaan. Todellisuudessa Lovell ei tietenkään ollut Mount Marilynin löytäjä eikä ensimmäinen nimeäjä. Mädlerille (1837) ja Schmidtille (1856) vuori oli nimeltään Taruntius theeta. Neison (1876) puolestaan käytti siitä nimitystä Secchi theta. Tällä nimellä vuori tunnettiin vuoteen 1973 saakka, jolloin kreikkalaisten aakkosten käyttämisestä Kuun vuorten nimeämisessä valitettavasti luovuttiin. Niinpä yli neljäkymmenen vuoden ajan vuorella ei ole ollut virallista nimeä, mutta epävirallisesti se on useimmiten tunnettu Mount Marilyninä. Tässä on tietenkin viimeisen parin vuosikymmenen aikana auttanut Ron Howardin erinomainen Apollo 13 -elokuva.

Mount Marilyn oli nimeltään Secchi theeta Edmund Neisonin (oikealta nimeltään Edmund Neville Nevill) erinomaisen suurteoksen The Moon and the Condition and Configurations of Its Surface (1876) kartassa. Kuvassa pohjoinen alhaalla ja itä vasemmalla.

Mount Marilyn kulki nimellä Secchi theeta myös Topographic Lunar Mapissa vuodelta 1964, joten nimi oli kyllä tunnettu Apollo 8:n miehistön koulutuksen aikaan. Kuva: Army Map Service, Corps of Engineers / LPI.

Heinäkuun 2017 lopulla Mount Marilynin virallinen  nimettömyys kuitenkin päättyi. Mount Marilyn on tästä lähtien virallisesti hyväksytty vuoren nimi Kuussa, ja löytyy myös uusista kartoista. Vuoren nimi on siis todellakin "mount" eikä suinkaan "mons", jollaisina valtaosa muista Kuun nimetyistä vuorista tunnetaan. Se sijaitsee USGS:n määritelmän mukaan kohdassa 0,71°N1,71°N, 39,6°E40,49°E, keskikohdan virallisten koordinaattien ollessa 1,13°N 40°E. Läpimitaksi ilmoitetaan tasan 30 km, mikä melkoisen tarkoin vastaa muodoltaan tasasivuista kolmiota muistuttavan Mount Marilynin sivujen pituuksia. Korkeutta ei Kuun vuorille virallisesti määritellä, mutta Mount Marilyn kohoaa puolisentoista kilometriä ympäröivien laavatasankojen yläpuolelle, kuten alla olevasta korkeusprofiilistakin näkyy. Niin aidoissa kuin tietokoneella tuotetuissa perspektiivikuvissakin Mount Marilyn on varsin näytävä möhkäle.



Mount Marilyn nähtynä lännestä Lunar Reconnaissance Orbiterin (LRO) NAC-kuvamosaiikissa M1142226401L & R. Kuva-alan leveys on noin 50 km. Huomaa vasemmalla alareunassa oleva laavauoma. Pohjoinen vasemmalla. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC.
Mount Marilynin korkeusprofiili etelästä pohjoiseen. Kuva: T. Öhman. Aineisto: LRO ACT QuickMap / GLD 100.

LRO:n valokuva- ja korkeusaineistoista luotu perspektiivikuva Mount Marilynin yli kohti pohjoista. Kuva: T. Öhman. Aineisto: LRO ACT QuickMap / GLD 100.
Mount Marilyn ei ole ihan mikä tahansa satunnainen vuori, eikä Lovell tietenkään sellaiselle olisi vaimonsa nimeä antanut. Yksi Apollo 8:n tehtävistä oli nimittäin kartoittaa sopivia "kuumerkkejä" myöhempien Kuuhun laskeutuvien lentojen avuksi. Mount Marilyn oli juuri sellainen helposti tunnistettava kohde, joka antoi astronauteille mahdollisuuden varmistaa nopealla vilkaisulla, että he ovat siellä missä heidän pitikin olla. Apollo 10- ja 11-lennoilla Mount Marilyn palvelikin tätä tarkoitusta.

Apollo 10:n komentomoduli Charlie Brown kuvattuna kuumoduli Snoopysta. Taustalla Mount Marilyn. Kuva-alan korkeus ~80 km. Kuva: NASA / Apollo 10 / Kipp Teague / AS10-28-4165HR.
Apollo 11:n kuumodulin laskeutumiskartassa (LM Descent Monitoring Chart - Landing Site no. 2, Sheet 2, Part 2) käytetyt nimet ovat suurimmalta osin epävirallisia Apollo-ohjelman yhteydessä annettuja nimiä.


Geologisesta näkökulmasta Mount Marilyn edustaa vanhaa ylänköainesta, joka kohosi ja muokkautui esinektariaanisten Tranquillitatiksen ja Fecunditatiksen altaiden syntyessä. Vuorta ympäröivät tavanomaiset imbriaaniset laavatasangot. Vuoren itäpuolella tasankoa kuitenkin halkoo reilun kolmen kilometrin levyinen graben (suomeksi lähinnä hautavajoama), joka on radiaalinen niin Tranquillitatikseen kuin Fecunditatikseenkin nähden. Sen synty liittyneekin näihin altaisiin ja niitä täyttäviin basaltteihin. Mount Marilynin länsipuolella on lisäksi kiintoisa nuori laavauoma. Mount Marilynin pohjoisosaan puolestaan syntyi todennäköisesti eratosteenisella kaudella nelikilometrinen kraatteri, jonka Apollo-kaudelta periytyvänä epävirallisena nimenä on Secchi O. Satelliittikraattereiden nimien kirjainsysteemin käyttäminen epävirallisissa Apollo-nimissä oli varsin poikkeuksellista, sillä yleensä kraattereille annettiin joko niiden ulkomuotoa kuvaavia tai jollain tapaa astronautteihin itseensä tai heidän lähipiiriinsä liittyviä nimiä.
     
Geologisella kartalla Mount Marilyn on tulkittu vanhaksi ylänköainekseksi. Mount Marilynin pohjoisosaa on murjonut huomattavasti nuorempi vihreällä merkitty eratosteninen kraatteri, epäviralliselta nimeltään Secchi O. Vuoren itäpuolella on muutaman kilometrin levyinen graben eli hautavajoama. Pisteviivat osoittavat (hyvin kiistanalaisia) tulkintoja törmäysaltaiden renkaiden paikoista. Kuva: USGS / Wilhelms 1972 / LPI.

Mount Marilynin ylänköaineksen kirkkaus tummiin mare-basaltteihin verrattuna näkyy hyvin lähempänä paikallista keskipäivää. Kuva: NASA / Apollo 10 / AS10-31-4521HR / Kipp Teague.

Apollo 10 -lennolla Mount Marilynin yli kohti länttä otettu perspektiivikuva. Pohjoinen oikealla. Kuva: NASA / Apollo 10 / LPI / AS10-32-4697.


Lunar Orbiter IV -luotaimen kuva (IV-066-h1, HR-versio) Mount Marilynistä. Kuva: NASA / Lunar Orbiter IV / PDS.

Mount Marilyn on siis ennen kaikkea historiallisesti, mutta lähiympäristöineen myös geologisesti kiinnostava kohde. Sen nimen virallistaminen onkin nimistötyöryhmältä erittäin tervetullut teko. Kuun nimistösäännöistä on viime vuosina poikettu useasti aiemminkin, mutta tällä kertaa ei voi olla kuin erittäin iloinen siitä, että Marilyn Lovell pääsi lopultakin todistamaan vuorensa päätymistä myös viralliseen Kuun nimistöön.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kauhavan ja Lapuan geologiaa

Olin talvella ja keväällä töissä Aisapari ry:n esiselvityshankkeessa nimeltään Geologisesti merkittävät luonto- ja kulttuuriperintökohteet Kauhavalla ja Lapualla. Etsiskelin kirjallisuudesta, kartoilta ja tietokannoista Kauhavan ja Lapuan alueilta paikkoja, jotka ovat suhteellisen helposti saavutettavissa, ja joissa on jotain minun mielestäni geologisesti keskimääräistä kiinnostavampaa tai edustavampaa. Mikäli samalla alueella oli arkeologisia kohteita (esimerkiksi pronssikautisia hautaröykkiöitä tai kivikautisia asuinpaikkoja), nätit maisemat, hieman tavallisuudesta poikkeava kasvi- tai eläinlajisto, mielenkiintoista historiaa tai kansanperinnettä, tai esimerkiksi pururata tai laavu, aina parempi. Kasasin aiheesta 194-sivuisen raportin, jossa esittelen 37 geologista kohdetta tai hieman laajempaa aluetta.

Raportti julkaistaan virallisesti tänään 26.6.2017 Kortesjärvellä Kitkan hiihtomajalla klo 14.00. Samalla käydään pikaisesti katsastamassa Kitkankallion geologiaa, kuten Evijärven liuskejaksoon kuuluvaa kiillegneissiä, johon tunkeutuneet pegmatiittijuonet ovat poimuttuneet poikkeuksellisen kauniisti, sekä mäen laella olevaa pakkasrapautumisen synnyttämää särmikästä louhikkoa eli rakkaa. Näistä on loppukevään pikaisella kenttätyöjaksolla ottamiani kuvia tuossa alempana.

Raportin sähköinen versio on ollut saatavilla jo noin viikon tästä linkistä. Lisäksi jokunen paperiversio pitäisi tulla tarjolle Kauhavan ja Lapuan kirjastoihin. Tein raportin tueksi myös sähköiset kartat sekä Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna / Karttaikkuna -palveluun, samoin kuin Google Mapsiin. Näihin pääsee käsiksi paitsi jo tuolla aiemmin linkkaamallani hankkeen sivulla, myös täällä omien sivujeni yhteydessä olevalla testisivulla, jonka tein jo keväällä harjoittelutarkoituksiin. Kun tuo nyt ei varsinaisesti haittaa, niin saapa se tänne jäädäkin.


Kitkankallion näkötornista avautuu lähinnä metsäisiä maisemia. Kuva: T. Öhman
Pegmatiittijuonen tiukkaa ja isokliinistä poimutusta Kitkan pururadan varrella olevassa kiillegneissipaljastumassa. Kuva: T. Öhman.

Kitkan pururadan varrella oleva pakkasrapautumisen synnyttämä särmikäs lohkareikko eli rakka. Kuva: T. Öhman.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Huonoja esityksiä

Aiemmin lukemani ja kuulemani perusteella olin pitänyt Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori Hannu Koskista ihan fiksuna miehenä. Nyt en ole enää ollenkaan niin varma asiasta.

Ylen verkkosivuille ilmestyi tänä aamuna pitkä, mielenkiintoinen ja sinänsä oikein mainio Aishi Zidanin kirjoittama artikkeli käynnissä olevasta uudesta avaruuskilvasta, jossa mm. Kiina ja Intia ovat jo pidempään olleet mukana, ja johon Yhdistyneet arabiemiirikunnat on viime aikoina tullut yksityisten firmojen ohella vakavasti otettavaksi osanottajaksi. Jutussa haastateltiin Koskisen lisäksi omien alojensa huippuja, Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Ari-Matti Harria ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praksia. Koskinen ja Harri pääsivät kommentoimaan myös miehitettyjä avaruuslentoja, niin menneitä kuin tuleviakin. Koskinen kertoi jutun mukaan Yhdysvaltain 1960–1970-lukujen kuuohjelmasta näin:

"Ne olivat oikeastaan huonoja esityksiä vaivannäköön nähden. Sieltä kerättiin satunnaisesti kiviä, joita sitten analysoitiin täällä. Sillä panostuksella olisi voitu lähettää valtava määrä mönkijöitä keräämään tavaraa."

Kuinkahan vakavissaan Koskinen on tuon kommenttinsa heittänyt? Toivoa sopii, että se oli puhdas vitsi, jonka toimittaja erehtyi ottamaan todesta. Koskisen täytyy tietää, että satunnaisuudella ei ollut mitään tekemistä kuunäytteiden hakemisen kanssa. Apollo-lentojen laskeutumispaikat valittiin erittäin pitkällisen ja monivaiheisen valintaprosessin jälkeen. Astronautit, joista osa oli tohtoritason tutkijoita, kävivät läpi laadukkaan geologisen koulutuksen, johon toki toiset astronauteista suhtautuivat vakavammin kuin toiset. Ja jostain kumman syystä Kuuhun lähetettiin geologi, ei vaikkapa avaruusfyysikkoa. Tällä kaikella pyrittiin maksimoimaan lentojen tieteellinen anti käytettävissä olleiden resurssien puitteissa. Jollei Koskinen tätä tiedä, kannattaisi hänenkin lukaista vaikkapa Don Wilhelmsin loistava To a Rocky Moon.

Koskinen on mieltynyt konditionaaliin. Totta kai Mercury-, Gemini- ja Apollo-ohjelmien kuluilla "olisi voitu lähettää valtava määrä mönkijöitä keräämään tavaraa." No, Surveyor-ohjelmassa lähetettiin jos nyt ei mönkijöitä niin ainakin laskeutujia, joista Surveyor 6 myös vaihtoi välillä paikkaansa. Surveyorien tulokset olivat kiistatta merkittäviä ja Ranger- ja Lunar Orbiter -ohjelmien ohella mahdollistivat miehitetyt kuulennot. Mutta tuskinpa Koskinenkaan oikeasti kuvittelee, että vaikka laskeutujia, mönkijöitä ja Neuvostoliiton Luna-ohjelmassa käytettyjen kaltaisia näytteenhakualuksia todellakin "olisi voitu lähettää valtava määrä", niitä oikeasti olisi muutamaa enempää lähetetty. "Entä jos?" -tyyppiset ajatusleikit ovat tietenkin hauskoja, mutta ainakin henkilökohtaisesti koen TV Smithin onnistuvan siinä huomattavasti professori Koskista paremmin.

Huono esitys. Joku epämääräinen jamppa hengailemassa jossain ennalta arvaamattomassa paikassa, mutta Kuussa vissiin. Tai geologi Jack Schmitt, PhD, tekemässä kenttähavaintoja ja ottamassa näytteitä Apollo 17 -lennolla Taurus-Littrow'n laaksossa, tutkimuspiste 6:lla 13.12.1972. Kuva: NASA / Apollo 17 / AS17-146-22294.

Koskisen muutamaan lyhyeen virkkeeseen sisältyy vielä ainakin yksi erikoinen sanavalinta: kuunäytteitä "analysoitiin täällä". Miksi Koskinen käyttää imperfektiä? Apollo-lennoilla tuotuja näytteitä tutkitaan kiivaasti edelleen, jatkuvasti paranevaa uusinta analyysitekniikkaa hyödyntäen. Koska näytteitä tuotiin Apollo-lennoilla noin 382 kg eikä kolmen Luna-lennon tapaan muutamaa sataa grammaa, on näytteitä voitu tutkia koko ajan ympäri maailmaa mitä moninaisimpia menetelmiä hyödyntäen. Parempaa tekniikkaa odottamassa on edelleen huomattava määrä korkkaamattomia näytteitä. Voi tietysti olla, että Koskinen viittaa Birger Wiikiin ja siihen, että hänen johdollaan Suomessakin aikoinaan tutkittiin kuunäytteitä. Ei tutkita enää.

Ylen jutussa myös Ari-Matti Harri jatkaa tuttua linjaansa. Olisi kiva joskus lukea tai kuulla, kuinka Harri perustelee nämä toistuvat lausuntonsa:

”Ihmisen lähettämistä Marsiin ei voi enää nykyteknologian kyvykkyyden vuoksi perustella tieteellisellä tutkimuksella. Ihmisen läsnäolo on tarpeeton tai jopa haitallinen elementti, jos halutaan tutkia uutta planeettaa. Miehitetty lento myös vaatii suuruusluokaltaan tuhatkertaisen panostuksen verrattuna suureen luotainohjelmaan.”

Harrin heittoon tuhatkertaisesta panostuksesta puutuin jo helmikuussa ja noihin yleisiin perustelemattomiin kommentteihin miehitettyjen lentojen väitetystä hyödyttömyydestä jo muutama vuosi sitten Hesarissa. Se on kuitenkin sanottava, että Harri on ainakin lausunnoissaan ja mielipiteissään johdonmukainen. Ja mikäpä siinä, kun kerran on keksinyt hyvän tarinan, niin tokihan siitä kannattaa pitää kiinni. 

Suuremmassa kuvassa ihan mielenkiintoista vaikkakaan ei ollenkaan uutta on, että asiantuntijalausuntoja etupäässä geologisista kysymyksistä antavat ihmiset, joiden koulutustausta ja työssä hankittu osaaminen on fysiikassa, ei geotieteissä. Tämä ongelma ei koske vain Suomea, vaan on globaali. Fyysikot hybriksessään ovat vuosisatojen aikana onnistuneet luomaan mielikuvan geotieteistä ja oikeastaan kaikesta muusta kuin fysiikasta toisen luokan tieteenä, eivätkä geotietelijät ole järin kiinnostuneita muuttamaan tätä käsitystä. Tietenkin maailmassa ja jopa omassa tuttavapiirissäni on avarakatseisiakin fyysikoita. He vain useimmiten ymmärtävät olla kommentoimatta julkisesti asioita, joihin eivät ole perehtyneet.

Ylen jutun lopussa todetaan ylevästi, Koskiseen viitaten, näin:

"Emme koskaan tiedä, mihin uteliaisuus johtaa."

Harmi vain, että tämän maailman koskiset ja harrit sipilöistä, stubbeista, grahn-laasosista ja persuista puhumattakaanovat tappamassa inhimillistä uteliaisuutta ja uuden löytämisen riemua.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Chang'e 5 Mons Rümkerille ja takaisin?

Kiinan avaruushallinto julkisti keskiviikkona Chang'e 5:n laskeutumispaikan. Muun muassa hongkongilaisessa The Standard -lehdessä ja Kiinan virallisimmassa englanninkielisessä lehdessä China Dailyssa julkaistun jutun mukaan Chang'e 5 laskeutuu Mons Rümkerille ja toimittaa sieltä näytteitä takaisin Maahan vielä tämän vuoden aikana. Aiempien tietojen perusteella todennäköisenä laukaisuajankohtana pidetään marraskuuta.

Muhkurainen Mons Rümker Apollo 15:n kuvaamana kesällä 1971. Rümker E:n läpimitta on noin 7 km. Kuva: NASA / Apollo 15 / Kipp Teague / AS15-97-13252 / T. Öhman.
Kohdevalintaa voi pitää kunnianhimoisena ja tieteellisesti erittäin kiinnostavana. Harrastajienkin hyvin tuntema Mons Rümker sijaitsee Oceanus Procellarumissa, Aristarchuksen ylängöltä noin 500 km luoteeseen. Kyseessä on noin 70 km:n läpimittainen ja noin kilometrin korkuinen vuori. Sen pienelläkin kaukoputkella muhkuraisena näkyvä pinta on hämmästyttänyt Kuun ystäviä vuosisatoja. Nykyisin Mons Rümkerin useimmiten oletetaan koostuvan ympäröiviä Procellarumin basaltteja piirikkaammasta ja sen vuoksi sitkaammasta laavasta.1 Se edustaa Kuun mittakaavassa myös varsin nuorta magmaattista toimintaa. Yksikään Apollo- ja Luna-lennoista ei tuonut näytteitä vastaavilta alueilta, joten Mons Rümkerin näytteiden saaminen Maahan tutkittavaksi antaisi erittäin tärkeän kiinnekohdan kaukokartoitustietojen vertaamiseen Kuun kivien todelliseen koostumukseen. Samalla näytteet tietenkin avaisivat uuden ikkunan Kuun magmaattisen menneisyyten. Odotan Chang'e 5:ttä erittäin suurella mielenkiinnolla!   

Mons Rümker sijaitsee lähipuolen luoteisosassa  Ocenanus
Procellarumin tasankojen ympäröimänä. Kuva: Virtual
Moon Atlas / LRO WAC / T. Öhman.
Ai niin, Kiinan kuulennoista puheen ollen, Chang'e 3 on kolmen ja puolen vuoden jälkeen sitkeästi toiminnassa, ja sen ultraviolettiteleskooppi tuottaa edelleen dataa. Se voi ainakin energiantuotannon puolesta tehdä niin vielä vuosikymmeniä. Ei ollenkaan hullumpi saavutus. Saa nähdä, ovatko kiinalaiset amerikkalaisia kollegojaan fiksumpia ja antavat mittausten jatkua niin pitkään kuin mahdollista.

NASAn nyhjätessä edelleen ilman määränpäätä ja eurooppalaisten kuusuunnitelmien ollessa kaukana tulevaisuudessa, on Kiinan päämäärätietoista ja toistaiseksi erittäin menestyksekästä kuuohjelmaa äärimmäisen kiinnostava seurata, oli sen geopoliittisista motiiveista mitä mieltä tahansa. Enemmän tai vähemmän yksityiset kuulentohankkeet tuovat myös oman kiehtovan lisänsä soppaan. Nyt ei ole ollenkaan huono aika olla kuuhullu.

P.S. 8.6.2017 klo 01.30. Kun kerran sattui Kuu näkymään matalalla keskiyön Auringon paisteessa ja kun vaihe sattui olemaan otollinen, niin pitihän tulevaa näytteenhakupaikkaa myös saman tien vilkaista. Eihän siitä lintuputkella noin matalalla valoisalla taivaalla tietenkään mitään muuta nähnyt kuin että siellä se olla törötti missä ennenkin, mutta tärkeintä olikin fiilistely.
Mons Rümker Rovaniemen Korkalovaarassa 8.6.2017 klo 00.57 Kowa TSN-821:n läpi Canon Ixus 70 -digipokkarilla. Kuva: T. Öhman.
1P.P.S. 11.6.2017: Levitin vanhentunutta ja virheellistä tietoa. Mons Rümkerin koostumus poikkeaa rauta- ja titaanipitoisuudeltaan hieman ympäristöstään, mutta on silti basalttista. Sitkaamman liikkuvuuden syynä voi olla ennemminkin alhaisempi purkauslämpötila ja/tai suurempi kiteytymisaste. Tuliperäinen toiminta Rümkerilla sisältää laavavirtausten lisäksi myös räjähdysmäisiä, pyroklastisia vaiheita, mikä viittaa suurempaan herkästi haihtuvien aineiden määrään magmassa. Se myös osaltaan selittää muhkuraista muotoa.

Linkkaamatta ja mainitsematta jäi myös se, että  jos olisi seurannut asioita tiiviimmin, Mons Rümker ei olisi ollut kiinalaisten kohdevalintana mikään yllätys, sillä sitä ehdotettiin Chang'e 5:n kohteeksi viime vuonna.

torstai 4. toukokuuta 2017

Suomalaiset Kuussa, osa 3: Virtanen F

Tuorein suomalaisnimi Kuussa on Virtanen F. Kraatteri nimettiin, tai ainakin nimeäminen julkistettiin, 2.5.2017. Virtanen F:n strategiset mitat ovat 177,32° itäistä pituutta, 15,79° pohjoista leveyttä ja halkaisija 11,6 km. Se sijaitsee siis varsin keskellä etäpuolta, 40-kilometrisen Virtasen itäreunalla, ja liittyi Virtanen B:n, C:n, J:n ja Z:n joukkoon Virtasen satelliiteiksi. Virtanen F on Kuun 38. suomalaisnimi ja siis toistaiseksi viimeisin nimetty Kuun kraatteri. Sääli, että Virtasten ryhmä on etäpuolella, sillä etenkin Virtanen ja Virtanen F olisivat lähipuolella ollessaan silmiinpistävän kirkkaita ja mielenkiintoisia havaintokohteita.

Kirkkaan heittelekentän ympäröimä Virtanen satelliittikraattereineen sijaitsee varsin keskellä Kuun etäpuolta. Kuva: LRO WAC / Virtual Moon Atlas / T. Öhman.

Virtanen satelliittikraattereineen. Tässä ja seuraavissa
luotainkuvissa pohjoinen on ylhäällä ja karttaprojektiona
on yksinkertainen lieriöprojektio.
Kuva: JAXA / Kaguya TC / USGS / T. Öhman.
Virtanen F on poikkeuksellisen näyttävä kraatteri. Ensinnäkin se on erittäin nuori, sillä se on syntynyt Kuun nuorimmalla, edelleenkin käynnissä olevalla kopernikaanisella kaudella syntyneen Virtasen päälle. Niinpä Virtanen F on siis itsekin kopernikaaninen. Tämän ansiosta Virtanen F:n heittelekenttä näkyy sangen teräväpiirteisenä.

Koska Virtanen F syntyi Virtasen itäreunalla, muodostui F:stä topografialtaan hyvin epäsymmetrinen. Tämän seurauksena sen itäreuna on kolme kilometriä ylempänä kuin länsireuna. Länsireuna on kuitenkin itäreunaa korkeampi suhteessa reunaa ympäröivään tasankoon (länsireunan tapauksessa Virtasen pohja, itäreunan tapauksessa Virtasen itäinen heittelekenttä). Epäsymmetria tulee selvästi esiin oheisessa topografisessa profiilissa. 

Virtanen F on myös riittävän kookas, jotta sen syntyessä muodostui kohtalaisen suuri määrä törmäyssulaa, laskennallisesti arvioiden yhteensä noin 0,7–0,9 kuutiokilometriä. Kraatterin nuoruuden ansiosta sula on edelleen mainiosti näkyvissä kerääntyneenä sulalinssiksi kraatterin pohjalle. Lunar Reconnaissance Orbiter (LRO) -luotaimen Narrow Angle Cameran (NAC) kuvien avulla pääsee mukavasti ihastelemaan erilaisia törmäyssulakiven rakenteita, kuten jäähtymisrakoja ja törmäyssulauomia. Näiden tiimoilta tutkiskelin itsekin silloin vielä nimetöntä Virtanen F:ää jo kuutisen vuotta sitten vertaillessani sitä huomattavasti tarkemmin tutkimaani Kepleriin. Kaikesta päätellen joku muukin on nyt kiinnittänyt huomiota Virtanen F:n näyttävyyteen, sillä nykyisellään Kuun kraattereita ei juurikaan nimetä, ellei joku varta vasten nimeä kohteelle pyydä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miltä näkökannalta Virtanen F:ää on tutkittu.1


Virtanen F Kaguya/SELENE-luotaimen terrain cameran kuvaamana. Kraatterin synty Virtasen reunalle on tehnyt etenkin Virtanen F:n länsiosasta kiehtovan näköisen. Myös itäpuolen heittele näkyy erinomaisesti.
Kuva: JAXA / Kaguya TC / USGS / T. Öhman.
Virtanen F:n länsi-itä-suuntainen korkeusprofiili. Data: LRO / NASA JPL MoonTrek. Kuva: T. Öhman.
Törmäyssula on virrannut uomissa kiertäen kraatterin pohjasta kohoavan jättimäisen lohkareen. Huomaa myös törmäyssulan jäähtymisraot. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC M103352753RE / T. Öhman.
Toivotaan, että Virtanen F ei jää viimeiseksi suomalaiskraatteriksi Kuussa. Ja toivotaan ennen kaikkea, että sinne vielä saadaan se kahdeksas suomalainen sukunimikin. Ansiokkaita tutkijoitahan meillä kyllä riittää. Hakematta mieleen tulee esimerkiksi Birger Wiik. Ansiokkaista tutkijoista puheen ollen, Virtasten kraatteriryhmä on tietenkin nimetty kemian nobelisti Artturi Ilmari Virtasen mukaan. Hänestä ja etenkin upeasta kraatteri Virtasesta voisi tietenkin kertoa varsin paljonkin, mutta jääköön se johonkin toiseen kertaan. Niiden turinointien sijaan laitetaan tähän loppuun vielä ajantasainen taulukko koko Virtasen kraatteriryhmän perustiedoista.

Nimi Halk. (km) Leveysaste  Pituusaste
Virtanen  40 15,64 176,74
Virtanen B  27 17,83 177,9
Virtanen C  20 17,28 178,2
Virtanen F 12 15,79 177,32
Virtanen J  20 14,03 178,06
Virtanen Z  34 16,75 176,66


Virtanen F:n läntinen osa LRO:n varhaisista NAC-kuvista M103352753LE ja RE rajattuna.
Törmäyssulalinssin valuminen kraatterin pohjan länsiosaan näkyy varsin mainiosti.
Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / T. Öhman.


A. I. Virtanen (18951973) voitti kemian Nobel-palkinnon vuonna 1945.
Kuva: Posti- ja telelaitos / Wikipedia.

1P.S. 16.9.2017: No nyt selvisi, minkä takia Virtanen F nimettiin. B. P. Kokelaar, R. S. Bahia, K. H. Joy, S. Viroulet ja J. M. N. T. Gray tutkivat seitsemän kraatterin reunalla esiintyviä vyörykerrostumia, joita he tunnistivat kolme erilaista tyyppiä. Virtanen F tarjoaa esimerkin pitkistä ohuista nauhamaisista vyöryistä muodostuvasta multiple ribbon -tyypistä. Koko Journal of Geophysical Research: Planets -lehdessä julkaistavaksi hyväksytyn artikkelin "Granular avalanches on the Moon: Mass-wasting conditions, processes and features" voi lukea vaikka tästä linkistä.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Nectarista ilman patoumia

Mainitsin muutama päivä sitten vapunpäivän iltana näkyvästä valaistusilmiöstä nimeltä Larrieu's Dam. Yllättäen keli Rovaniemellä antoi mahdollisuuden yrittää sen havaitsemista. Koska Kuu oli läntisellä taivaalla, se vaati normaalin havaintopaikkani eli parvekkeen hylkäämistä ja ulos lähtemistä ja sen myötä lintuputken käyttöä. Vaalealla taivaalla oli myös yläpilvimössöä ja tuuli tärisytti putkea melkoisesti. Niinpä ei ollutkaan yllätys, että pato jäi näkemättä. Suurennusta olisi tarvittu enemmän kuin Kowani tarjoamat 50x, tai vähintään olosuhteiden olisi pitänyt olla paremmat. Mutta tulipahan kokeiltua, ja samalla napattua oheinen kuva suosikkitörmäysaltaastani.

Kuu ja Nectariksen törmäysallas Korkalovaarassa 1.5.2017 klo 23.12 Canon Ixus 70 -digipokkarilla Kowa TSN-821:n läpi kuvattuna ja kevyehkösti Photoshopaten. Kolmen sisäkkäisen renkaan hahmottaminen tässä valaistuksessa on hyvin helppoa, ja Altain renkaan voi myös nähdä jatkuvan Piccoloministä itään ja koilliseen. Kuva: T. Öhman.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Valoa pimeyteen

NASA julkisti eilen tehneensä valintansa Etelä-Korean ilmailu- ja avaruusjärjestö KARIn Korea Pathfinder Lunar Orbiter (KPLO) -kuuluotaimeen tulevaksi amerikkalaisintrumentiksi. Valinnassa päädyttiin Arizona State Universityn ja Malin Space Science Systemsin valmistamaan ShadowCamiin. Laite perustuu huikean menestyksekkään Lunar Reconnaissance Orbiterin (LRO) kahteen Narrow Angle Cameraan (NAC), mutta sen on tarkoitus olla peräti 800 kertaa herkempi. Nimensä mukaisesti kameran on tarkoitus kuvata Kuun varjossa pysytteleviä alueita, eli sen navoilla "ikuisessa pimeydessä" sijaitsevien kraatterien pohjia.

Taiteilijan näkemyksessä ShadowCam on kuvaamassa Shackletonin pohjaa lähellä Kuun etelänapaa. Kuva: NASA.
Korean KPLO-kuuluotaimeen tuleva ShadowCam. Kuva: ASU / MSSS.
Vaikka suoraa auringonvaloa ei näihin kraattereiden pohjiin osukaan, täysin pimeitä paikkoja ne eivät ole. Niihin nimittäin päätyy heijastunutta valoa ympäröivistä kraatterien reunoista. Tämän ansiosta varjoisista alueista on aiemminkin saatu sieltä täältä melko heikkotasoisia kuvia, kun NAC-kuvista on puristettu kaikki irti. Samoin LRO:n laserkorkeusmittarilla on mitattu kraatterien muodot. Nyt ShadowCamin myötä tilanne kuitenkin muuttuu merkittävästi, kun pääsemme oikeasti näkemään, miltä Kuun viimeisetkin enemmän tai vähemmän piilossa pysytelleet alueet todella näyttävät.

Napojen kraattereita ei kuvata pelkästä kuvaamisen ilosta, vaan tarkoitus on paikata NASAn määrittelemiä kuututkimuksen strategisia tietoaukkoja. Napojen varjoissa tiedetään esiintyvän vettä, mutta sen tarkka sijainti ja vallankin esiintymismuoto ovat vielä lähinnä valistuneiden arvailujen varassa. Tarkempi selvyys asiasta saadaan vasta navoille suuntautuneiden laskeutujien myötä. Tällaisia suunniteltuja vesivarantoja tutkivia hankkeita ovat muun muassa NASAn Resource Prospector-laskeutuja sekä Venäjälle niin tyypillisen puliveivauksen ja ESAn byrokraattisuuden takia jatkuvasti muuttuvat Venäjän/ESAn/Intian Luna-Glob- ja etenkin Luna-Resurs-ohjelmat. KPLO on kuitenkin oman epätieteellisen näppituntumani perusteella huomattavasti lähempänä toteutumistaan kuin venäläisvetoiset hankkeet.

Moni olisi kenties ShadowCamia mieluummin nähnyt KPLO:n mukana esimerkiksi suoremmin veden globaalista esiintymisestä kertovan amerikkalaislaitteen, esimerkiksi spektrometrin. Kuvat kun kuitenkin ovat "vain" kuvia. Veden globaaliin kartoitukseen viritetyllä spektrometrillä ei kuitenkaan olisi päästy napojen merkittävien vesivarastojen kimppuun. Vaikka ShadowCam ei siis pystykään suoraan vettä havaitsemaan, tullee se silti olemaan merkittävässä osassa suunniteltaessa kohteita, jonne esimerkiksi Resource Prospector voitaisiin lähettää.
 
KPLO on toki paljon muutakin kuin pelkkä ShadowCam. Luotain on määrä laukaista toistaiseksi määrittelemättömällä kaupallisella raketilla Kuuta kiertävälle radalle vuoden 2018 loppuun mennessä, luultavasti joulukuussa 2018. KPLO kartoittaa Kuuta 100 km:n polaariradalta vuoden ajan tehden mittauksia ShadowCamin lisäksi neljällä korealaisella mittalaitteella. Näistä Lunar Terrain Imager kuvaa Korean suunnitellun kuulaskeutujan ja -kulkijan mahdollisia laskeutumispaikkoja alle viiden metrin erotuskyvyllä. Wide-Angle Polarimetric Camera puolestaan tutkii Kuun pintakerroksen eli regoliitin ominaisuuksista valon polarisaation perusteella. Itse odotan paljon KPLO:n magnetometrilta, sillä se voi tuoda kaivattua lisävalaistusta esimerkiksi kummallisten kiehkuroiden olemukseen. Gammaspektrometrillä puolestaan kartoitetaan Kuun pinnan geokemiaa, mukaan lukien vedyn esiintyminen.

NASAn omin voimin toteuttamiin miehitettyihin lentoihin tähtäävän SLS-ohjelman ensimmäisen koelennon siirtyessä yhä kauemmas tulevaisuuteen, on oikein mukava samaan aikaan kuulla myönteisiä ja ennen kaikkea uskottavia uutisia miehittämättömien lentojen puolelta. Eritoten kun kohteena on Kuu.